KIMMON OPE-TET METSÄNHOITOYHDISTYKSESSÄ
Keskiviikko 12.10. ja edessä oli erilainen työpäivä, sillä Voionmaan lukion sijaan suuntasin aamupuuron ja -kahvin jälkeen Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen Laukaan toimistoon. Tiedossa oli maastopäivä, joten pakkasin reppuun vaihtovaatteita, eväät ja viemiseksi kahvipaketin ja kunnon korvapuustit. Kaapista löytyi sadeasu ja matkaan myös kumisaappaat. Hieman ennen kello kahdeksaa olin reippaillut metsänhoitoyhdistyksen toimistolle, jossa pieni juttutuokio henkilöstön kanssa, kuppi kahvia ja sitten lähdettiin tutustumaan metsäneuvoja Kauko Salosen työpäivään.
Metsäneuvojalle tulevat tutuiksi metsänomistajien lisäksi heidän metsänsä ja paikkakunnan kaikki vähänkään ajokelpoiset tieurat. Aloitimme päivän maastokäynnit tarkistamalla erään hakkuukuvion pinta-alan. Kuvion laidalla laitettiin GPS-vastaanotin päälle, valittiin laitteesta pinta-ala toiminto ja sitten vaan kiertämään hakkuukuvio ympäri. Kierroksen umpeuduttua laite ilmoitti hakkuualueen pinta-alan. Helppoa ja näppärää kunhan vaan satelliitit kiertävät radallaan ja laitteessa on virtaa.
Tästä jatkoimme hakkuualueelle, josta korjattiin oksia ja latvuksia energiakäyttöön. Ehkäpä nämä oksakasat palavat Keljonlahden voimalassa ja tuottavat lämpöä myös Voionmaalle. Metsäneuvoja katsoo tämänkin homman perään, ettei esimerkiksi aivan kaikki oksat ja rangat lähde matkaan vaan ainakin 15% hakkuutähteestä jää ravinteiksi uusille taimille.
Seuraavaksi oli vuorossa hakkuutyömaan seuranta, jossa harvesteri eli moto kaatoi ja pätki puita ja ajokone keräsi puuta laaniin vietäväksi. Ammattilainen pärjää koneineen hyvinkin haastavassa maastossa, jos vain näkyvyys on riittävän hyvä. Motokuskin toivelistalla oli metsurin saaminen kappaleelle raivaamaan aluspuustoa pois, jotta työ sujuu jouhevasti. Salonen hoiti asian puhelinsoitolla kuntoon.
Sitten jätimme koneet omiin hommiinsa ja lähdimme merkitsemään harvennettavan alueen rajoja. Voisi kuvitella että näin GPS-aikakaudella rajapyykit löytyvät hetkessä mutta vanhat sammalaitoneet rajakivet ja tiheät metsiköt asettavat omat haasteensa. Eikä GPS laitteen tarkkuus ole senttimetri vaan parhaimmillaankin muutaman metrin luokkaa. Eli vaikka kävelee metsässä selvästi rajalinjaa pitkin, näyttää GPS kävelijän olevan rajalta muutaman metrin sivussa tai kävelevän hoiperrellen. Rajalinjojen ja hakkuukuvioiden merkitseminen on sekä metsänomistajan että rajanaapurin ja myös koneurakoitsijoiden kannalta tärkeää, sillä puut tulisi mieluiten hakata sen metsänomistajan mailta, joka hakkuusopimuksen on tehnyt.
Päivän päätteeksi kävimme vielä kahdessa hakkuukohteessa, joissa molemmissa motot huolehtivat puut nurin ja sopiviin pätkiin. Kurkistus moton hyttiin paljasti siellä olevan tietotekniikkaa, hallintalaitteita ja näyttöjä enemmän kuin Voionmaan lukion älytaululuokassa. Näillä koneilla puu kaatuu sinne minne halutaan ja tukit ovat juuri oikean mittaisia. Päivän aikana tapasimme vain yhden perinteisen metsurin, joka raivaussahalla laittoi taimikkoa kuntoon.
Kokonaisuutena päivästä jäi mukava maku (voi johtua osittain myös soilta löytyneistä karpaloista), työ raittiissa ulkoilmassa paljastui yllättävänkin sosiaaliseksi ja työpaikkaliikuntaa kertyi kilometreittäin.
Kiitokset Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen Laukaan toimiston väelle ja erityisesti Salosen Kaukolle, joka tutustutti metsäneuvojan työpäivään ja ulkoilutti OPE-TETiläistä Laukaan metsämailla.
Kimmo Puttonen
